Kermanvärinen Range Rover kääntyy edellämme kanssamme samaan suuntaan. Ihmisiä päältäpäin arvioiden paikalla vaikuttaa olevan hieman enemmän ylempää keskiluokkaa. Pihalla ei kuulu faniryhmien huutoa ja laulua. Kaikki vaikuttavat olevan sivistyneen selviä. Olemme Espoossa, Barona-areenalla. Alkamassa on torstai-illan liigaottelu Blues-Ilves. Varsin arkinen ja tavallinen koitos.
Sarjassa kymmenentä oleva llves ei ole kassamagneetti, eikä torstai ole yleisövetoisin pelipäivä. Voidaan siis olettaa ”kisaturistien” pääosin puuttuvan hallilta ja paikalla olevan suurimmaksi osaksi vain aktiivikävijät. Todelliset ja tyypilliset Blues -kannattajat.
Ketä he oikein ovat? Mikä ja millainen on Espoon Blues?
Muovinen ja monipuolinen Barona
Kun astuu sisään Barona-areenalle, hetken kiertelee katsomossa ja käytävillä, voi tehdä johtopäätöksen: halli on suhteellisen uusi. Totta, se onkin rakennettu vuonna 1999, ja on Liigassa pelaavien joukkueiden halleista uusin. Halli ei myöskään ole pelkästään kiekkohalli, vaan myös viihteeseen ja muihin tapahtumiin tarkoitettu monitoimiareena.
Bluesin historia itsesään on yhtä lyhyt kuin hallinsa. Seuran juuret ovat vuonna 1984 perustetussa Kiekko-Espoossa, joka vuonna 1998 muuttui nimeltään Espoon Bluesiksi. Vuodet ja pitkä historia eivät tietenkään ole itseisarvoja. Jokaisella seuralla on joskus alkunsa, josta lähdetään rakentamaan tulevaisuutta. Espoossa se vain on ollut äärimmäisen hankalaa, ja se on aistittavissa hallilla. Kaikki on vieläkin suhteellisen keinotekoisen makuista. Puitteet ovat huipputasoa, sydäntä ja sisältöä on havaittavissa silti vain vähän.
Bisnestä ja viinilaseja
A la carte -ravintola on täynnä yritysvieraita ja heidän ulkomaalaisia ystäviään. Osa ei ole nähnyt kiekkoa koskaan. Ravintola on katsomon tasolla ja pöydistä pystyy katsomaan pelin. Hetken ravintolassa ruokailevia seuratessani huomaan viininmaistelun, lasien kilistelyn ja muun seurustelun olevan ilmeisesti itse peliä kiintoisampaa.
Tämän kaltaista väkeä on paikalla havaittavissa paljon. Ikään kuin Bluesin ottelu olisi varakkaammille keskinäinen kohtaamispaikka. Paikka istua iltaa ja puhua bisneksestä. Ylemmän keskiluokan keskusteluja ja elämää seuratessa, unohdan täysin olevani jääkiekko-ottelussa. Jotain on siis mennyt vikaan.
Eikö jääkiekkojoukkue Espoon Blues ole itsessään tarpeeksi kiinnostava tuote yleisölle? Vai ovatko he tarjonneet vain tilat rahantekijöille istua iltaa? Blues siirtyy toisessa erässä jo 3-1 johtoon Jari Sailion maalilla, mutta se tuntuu sytyttävän vain aktiivisen faniryhmän.
Historian kirjoittamattomat lehdet
Jukebox paukuttaa listahitteja toisensa perään. Maalilaulustakin on tuunattu trendikäs EDM -versio. Seuralla ei ole Katupoikien laulun tyyppistä tunnuskappaletta historiasta. Kaikki on hieman muovista ja kliinistä. Nostalginen rosoisuus muistuttamassa historiasta loistaa poissaolollaan yksinkertaisesta syystä: sitä ei ole. Identiteetin perustaa vasta rakennetaan, ja työn ensimmäisiä tuloksia on alkanut näkyä muutamissa asioissa vasta viimeisinä vuosina. Aktiivinen ja kiinteä faniryhmä on yksi näistä.
Sydän ja tulevaisuus
Ei paikalla pelkästään rikkaita ole. 30-40 vuotias, nuoren aikuisen kategoriaan niukasti mahtuva, näyttää silmämääräisesti olevan tyypillisin katsoja. Paikalla on myös ilahduttavan paljon lapsiperheitä. Bluesille omistautunein katsojakunta löytyy kuitenkin kulmasta. Seuratessani toisen ja kolmannen erän fanikatsomon vierestä, välittyy täysin toisenlainen tunnelma, kuin aiemmin ylemmästä ravintolasta. Laulu on taukoamatonta, rumpu hakkaa rytmiä koko erän ja väki huutaa ääni käheänä. Fanikatsomon keski-ikä on nuorta. Tämä on positiivista tulevaisuuden kannalta. Bluesin ikuinen ongelma on sen äärimmäisen vaikea markkina-alue. Helsingin joukkueet vetävät tavallisesti aina enemmän väkeä, joten nuorten aktivoituminen Bluesin kannattamisessa on ehdottoman myönteistä seuran kannalta.
”Kotikaupungin jengi”
Fanikatsomon vieressä istuu keski-ikäinen herrasmies Bluesin kaulahuivissa. Mies kertoo olevansa Bluesin kannattaja Kiekko-Espoon alusta asti. Miksi Blues?
-Kotikaupungin jengi yksinkertaisesti. Mun juuret on Espoossa, mies toteaa.
Espoolaista identiteettiä ja juurevuutta alkaa löytyä. Kaksi muutakin katsojaa kertoo syyksi kotikaupungin Espoon. Historia rakennetaan ihminen kerrallaan.
Missä yleisö?
Bluesilla on vuosien identiteettikriisin jälkeen löytymässä vakaata kävijä -ja kannatuspohjaa. Yleisökeskiarvossa se saisi kuitenkin alkaa näkyä. Bluesin yleisökeskiarvo laahasi vuosia 3000 katsojan paikkeilla, mutta tällä kaudella hyvien peliesitysten myötä keskiarvo on kivunnut yli 4000. Bluesin on antanut kaupallisessa taistelussa HIFK:ta ja Jokereita vastaan tasoitusta vuosia puuhastelu -tason markkinoinnilla. Kehitys on ollut huomattavaa siinäkin osa-alueella.
Lähiö vai itsenäinen kaupunki?
Blues voittaa Ilveksen torstai -iltana lopulta maalein 4-1 rutiinin omaisella esityksellä. Espoolaiset eivät ole pulassa missään vaiheessa ottelun aikana. Peli kulkee tällä hetkellä kuin unelma. Sen luulisi aktivoivan väkeä huomattavasti nykyistä enemmän mukaan, mutta Espoossa ei ole havaittavissa voitoista huolimatta kiekkobuumia.
Onko sellaista edes mahdollista oikeastaan luoda? Onko epämääräinen ja sisäisesti erillinen Espoo tuomittu olemaan sittenkin vain yksi Helsingin lähiö? Onko Bluesin kohtalo olla IFK:n ja Jokereiden pikkuveli, joka ei koskaan saa tilaa tai mahdollisuutta näyttää omia kykyjään parrasvalojen aina kääntyessä vanhempiin veljiin?
Espoossa asiasta ollaan kuitenkin täysin toista mieltä. Hyvä niin.
Anssi Shemeikka
anssishemeikka 